Ehdokaskortti
SDP
Helsinki
Tulen toimimaan aktiivisesti ilmastonmuutoksen torjumisen ehkäisemiseksi tehtävässä työssä niin, että voimme nopeuttaa päästövähennystoimia ja ekologisen siirtymän toteutumista. Tulen pitämään ekologiseen siirtymään liittyviä kysymyksiä vahvasti esillä ja tekemään tiiviisti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa siirtymän toteuttamiseksi. Työlläni haluan tuoda ympäristökysymykset entistä vanhemmin tavallisten ihmisten arkeen sekä lisätä kansalaisten osallisuusmahdollisuuksia siirtymän edistämisessä ja sen toteuttamisessa. Toimillani tulen huolehtimaan yritysten ekologisesta vastuusta sekä tukemaan yksilöitä kestäviin valintoihin ja kulutuksen vähentämiseen. Työlläni ja toimillani sitoudun aktiivisesti edistämään Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitetta ja tekemään Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin hyvinvointivaltion. Uskon vahvasti siihen, että muutos on mahdollinen, mutta siihen tarvitaan meitä jokaista.