Kaapo Haapanen

Ehdokaskortti

Vihreät

Helsinki

Allekirjoitan täysin sitoumuksen periaatteet. Ihmiskunnalla on suurempi kiire kuin koskaan, ja meidän tulee tehdä kaikkemme sen eteen, että päästöt kääntyvät laskuun. Suomen ja Euroopan unionin pitää olla tiedeyhteisön vaatimusten mukaisesti täysimääräisesti edistämässä päästövähennystavoitteita. Ilmastokriisin estäminen vaatii määrätietoista työtä fossiilienergiasta irti pääsemiseksi, hiilinielujen ja monimuotoisten ekosysteemien entistä tehokkaampaa suojelua sekä aktiivista vaikuttamistyötä EU:ssa ja globaalisti. Suomella voi ja pitää olla kokoaan suurempi rooli – me voimme näyttää, että hiilineutraali hyvinvointiyhteiskunta on mahdollista saavuttaa.

Siirtymä pois ympäristön ja ilmaston tilaa heikentävästä toiminnasta ja elinkeinoista pitää tehdä oikeudenmukaisesti. Tähän kuuluu kompensointi niille, joiden työpaikka on uhattuna. Mielestäni valtion pitää lopettaa ympäristölle haitallisten elinkeinojen tukeminen julkisin varoin ja vastaavasti kohdentaa rahaa sitä tarvitseville oikeudenmukaisen siirtymän saavuttamiseksi.