Ehdokaskortti
Sinimusta Liike
Keski-Suomi
Oikeudenmukainen ekologinen siirtymä tarkoittaa myös tiukkaa rajavalvontaa ja maahanmuuton minimoimista, jonka puolesta aion taistella, sillä pohjolan arka luonto ja rajalliset luonnonresurssit eivät tule riittämään loputtoman väestönkasvun vauhdissa.
Aion edesauttaa houkuttelevan edullista siirtymää biopolttoaineisiin, kuten biokaasuun ja biodieseliin. Lisäksi aion taistella koko maan kattavan omavaraisen biokaasuinfran puolesta. Aion myös taistella paikallisuuden puolesta. Kaikki elämän kannalta olennaiset kulutushyödykkeet tulee tuottaa mahdollisimman lähellä ja mahdollisimman omavaraisesti.
Ala-asteelta lähtien lapsille on opetettava syväekologiaa, jonka yksi kantava voima tulee olla ekologisen arjen lisäksi kansallistunnon iskostaminen juurettoman globalistisen, materialistisen, kulutusorjakulttuurin sijaan.
Kansallismielisyys ja sitä voimaa ylläpitävä heimojen, rotujen ja kulttuurien omaleimaisuus on myös osa luontoa. Menneiden ja tulevien sukupolvien jatkumossa me aikalaiset emme saa tuhota tulevien sukupolvien elinoloja, luontoa ja itse suomalaisuutta, jolle siis terve luonto on olemassaolon ehto. Pienenä vähemmistönä maailmassa me suomalaiset uhkaamme kadota sukupuuttoon ellemme kykene puolustamaan itseämme ja lisääntymään pääsääntöisesti keskenämme kuten esi-isämme.
Oikeudenmukaisen ekologisen siirtymän tulee siis tunnustaa se, että Suomi on suomalaisten kotimaa ja jatkossakin sen tulee säilyä suomalaisena Suomena.