Ehdokaskortti
Liike Nyt
Pirkanmaa
Ilmasto, luonto ja ympäristö tekoja pitää hoitaa kokonaisuutena, ei yksittäisinä toimina. Omalta osaltani aion varmistaa, että emme tekisi ilmastotekoja luonnon kustannuksella tai toisinpäin. Kaikkien erillaisten toimien vaikutukset täytyy huomioida, miten ne vaikuttaa, 1.Luontoon, 2.Ilmastoon, 3. Talouteen. Jotta emme tee vääränlaisia toimia, ja jos toimenpidesuunnitelmaa tarkastellessa huomamme, että toimenpide aiheuttaa jotain haittaa kohdille 1-3, niin etsitään keino jolla saadaan se haitta kumottua ja toimenpide tehtyä oikein.
Yhteiskunnan tasolla on kulutusyhteiskunnasta kehityttävä kiertotalousyhteiskunnaksi, asiat on tehtävä kestämään eikä huomenna korvattavaksi uudella.
Kaiken keskiössä on kuitenkin, kaiken ylimääräisen kulutuksen vähentäminen, kulutuksen siirtäminen toiseen muotoon ei riitä. Ihmisiltä vaaditaan vapaaehtoista elintason laskua, niiltä osin, kun on ylimääräistä kulutusta. Se ei tarkoita välttämättä elämisen tason laskua, koska liiasta materiasta luopuminen tekee elämästä onnellisempaa. Se voi vaatia kuitenkin opettelua, koska kulutukseen on kasvettu. Meidän on pystyttävä luopumaan joistain asioista, jos aidosti haluamme ympäristöämme paremmaksi.